
Ruokaboksi perheille – tuoreet raaka-aineet ja helpot reseptit kotiin
Kolmen lapsen äiti Kati (34) kertoo, kuinka yksi pieni päätös helpotti heidän perheensä arkea, kun kesä vaihtui taas syksyn aikatauluihin.

Jos sinulla on lapsia, tunne on todennäköisesti tuttu. Kesän jälkeen arki käynnistyy usein kertaheitolla. Aamuisin yksi haluaa aamupalaa, toinen ei halua syödä ollenkaan ja kolmas etsii tossujaan. Koulut, päiväkodit, työt ja harrastukset täyttävät kalenterin ja pian koko perhe elää taas kellon mukaan.
- Klo 7.30 – yksi etsii reppuaan, toinen kenkiään ja sinä yrität samalla muistaa, mitä kaikkea päivän aikana pitikään ehtiä tekemään.
- Klo 15.30 – lapsi kysyy ruokaa juuri, kun olet ehtinyt istahtaa koneen ääreen viimeistelemään sitä yhtä ja nopeaa työjuttua.
- Klo 17.45 – seisot ruokakaupan parkkipaikalla. Kolme lasta odottaa autossa ja puolet ostoslistasta on tallennettuna vain omassa päässäsi.
- Klo 20.20 – tiskit ovat pesemättä, huomenna on treenit ja seuraava päivä pitäisi jo suunnitella. Etkä ole ehtinyt edes miettiä huomisen ruokaa.
Kyse ei ollut vain yhdestä kiireisestä päivästä. Tällaista meidän arkemme oli etenkin syksyisin, kun kesän vapaampi rytmi vaihtui taas aikatauluihin. Eikä väsyttävintä ollut edes ruoanlaitto, vaan se, että jouduin joka päivä miettimään uudestaan, mitä illalla syötäisiin.
“Pari vuotta sitten olin itse täsmälleen samassa tilanteessa.
Kolmas lapsemme oli juuri syntynyt, vanhin oli aloittamassa ensimmäisen luokan ja syksyn arki teki tuloaan. Minä olin väsynyt jo ennen kuin päivä ehti kunnolla edes alkaa.”
“Mieheni ehdotti, että kokeilisimme Ruokaboksia. Olin aluksi vähän epäileväinen. Ajattelin, että se olisi taas yksi asia lisää hoidettavaksi. Päätin kuitenkin kokeilla viikon ajan.”
“Boksi tuli kotiin maanantaina iltapäivällä. Muistan sen hetken vieläkin aika tarkasti, kun avasin boksin keittiön pöydällä ja ajattelin ensimmäistä kertaa viikkoihin: ahh, nyt mä tiedän mitä me tänään syödään eikä mun tarvitse miettiä sitä asiaa tällä viikolla enää kertaakaan.”
“Kaikki resepteihin tarvittava oli mukana. Esimerkiksi sipulia oli juuri sen verran kuin reseptiin tarvittiin eikä kokonaista kiloa, josta puolet päätyisi kuitenkin myöhemmin roskiin. Mausteetkin oli kätevissä pienissä pusseissa. Resepti oli helppo ja selkeä: isot kuvat ja työvaiheet kätevästi numeroituna yhdestä viiteen. Ensimmäinen illallinen valmistui 25 minuutissa ja lapsetkin söivät hyvällä ruokahalulla. Jopa meidän keskimmäinen, joka ei yleensä syö muuta kuin makaronia.”
“Suurin muutos oli se, että päässäni pyörii yksi mietinnän aihe vähemmän. Minun ei tarvitse enää käyttää koko iltapäivää miettien, mitä illalla syötäisiin, eikä ruokakaupassa tarvinnut käydä parin päivän välein. Maanantaista on tullut meidän perheessämme Ruokaboksi-päivä. Lapset tietävät, että silloin boksi saapuu ja haluavat itsekin mukaan keittiöön.”

“Kun koulut taas alkoi ja harrastukset palasivat kalenteriin, huomasin ensimmäistä kertaa ettei syksyn arki tuntunut jo parin viikon jälkeen täysin ylivoimaiselta. Tiedän, että tää voi kuulostaa vähän yliampuvalta, mutta jokainen lapsiperheen arkea pyörittävä vanhempi varmasti ymmärtää mitä ajan takaa. Kun päivät täyttyvät koulusta, töistä ja harrastuksista, illan ruoan miettimiseen ei vain aina riitä energiaa. Ruokaboksin ansiosta ainakin yksi asia oli valmiiksi suunniteltu.”
“Myös ruokahävikki on vähentynyt. Ruokaa tulee sopivasti ja jos illallisesta jää jotain yli, siitä saa kätevästi vielä itselle lounaan seuraavaksi päiväksi. Arkea helpottaa ennen kaikkea se, ettei jokaista ateriaa tarvitse suunnitella alusta asti itse.”
“Olemme käyttäneet Ruokaboksia jo useamman syksyn ajan. Jos olisin kuullut tällaisesta aiemmin, olisin kokeillut heti. Se on yksi parhaista päätöksistä, joita olen perheeni arjen helpottamiseksi tehnyt.”
“Kun kesän jälkeen palataan taas tavalliseen arkeen, pienikin helpotus voi tuntua isolta. Jos haluat ottaa yhden asian pois harteiltasi, kokeile Ruokaboksia viikon ajan. Sen jälkeen tiedät, sopiiko se myös teidän perheellenne.”
– Kati, 34, kolmen lapsen äiti Tampereelta. Ruokaboksin vakioasiakas heinäkuusta 2024 lähtien.
Mikä Ruokaboksi on?
Ruokaboksi on perheille suunniteltu viikoittainen ruokapalvelu. Toimitamme kotiisi tuoreet, valmiiksi annostellut raaka-aineet ja helpot reseptit. Sinä valitset ruoat, me hoidamme loput.
Katso, miten Ruokaboksi toimii
Suunniteltu perheille
Valitse kahden tai neljän hengen annokset ja 3–5 illallista viikoksi. Kahden hengen annoskoko sopii 1–3 hengelle ja neljän hengen annoskoko 3–5 hengelle.
Tuoretta ja sopivasti annosteltua
Saat juuri sen verran raaka-aineita kuin resepteihin tarvitaan. Näin ruokahävikkiä syntyy vähemmän ja jääkaappiin jää enemmän tilaa.
Vähemmän suunnittelua
Sinun ei tarvitse miettiä, mitä tänään syötäisiin, tehdä ostoslistoja tai käydä ruokakaupassa.
Joustaa arjen mukana
Voit jättää viikkoja väliin, vaihtaa ruokia tai lopettaa tilauksen milloin tahansa muutamalla klikkauksella.
Maistuu myös lapsille
Reseptit on suunniteltu oikeiden perheiden arkea ajatellen. Nirsoimmatkin ruokailijat voivat löytää joukosta omat suosikkinsa.
Kaikki samassa sovelluksessa
Hallitset tilaustasi helposti Ruokaboksi-sovelluksessa. Voit valita viikon ruoat, muuttaa toimituspäivää, jättää viikon väliin ja tehdä muita muutoksia.
Kuulostiko Katin tarina tutulta? Kokeile Ruokaboksia perheesi kanssa ja helpota syksyn arkea jo tällä viikolla.
Uutena asiakkaana saat ensimmäisen Ruokaboksisi tavallista edullisemmin. Näin voitte kokeilla rauhassa, sopiiko palvelu teidän perheellenne.
Ensimmäinen Ruokaboksi -30 %
Kokeile Ruokaboksia ja saat ensimmäisen boksis 30 % edullisemmin.
- Tuoreet raaka-aineet juuri sopivissa määrissä
- Helpot reseptit – illallinen valmistuu 20–30 minuutissa
- Boksi toimitetaan kotiovellesi valitsemanasi päivänä
- Ei sitoutumista – voit lopettaa tilauksen helposti milloin tahansa





